Koskettavia tarinoita sekä kiirettä ja deadlineja

Vaikka ilmoitin jo viisivuotiaana haaveammattini olevan toimittaja, olen kulkenut kohti unelmaani pikkuhiljaa enemmän ja vähemmän tietoisesti. Eräänä päivänä huomasin monien mutkien kautta saavuttaneeni tavoitteeni. Kaiken takana seisoo ehtymätön uteliaisuuteni sekä palo kirjoittamiseen.  

Pohjalla minulla on kaupallinen koulutus (AMK), jossa suuntauduin yritysviestintään. Opiskeluaikana tein eri yritysten pr-toimintaan liittyviä keikkatöitä, joka opetti minua lähestymään luontevasti ihmisiä.

Ennen tradenomiopintoja työskentelin matkavirkailijana laivayhtiössä. Opiskeluaikana olin kevään mittaisessa opiskelijavaihdossa Buenos Airesissa. Opintojen lopulla ilmoittauduin Laajasalon opistoon vuoden mittaiseen radiotyön koulutusohjelmaan, josta sain perusvalmiudet toimittajan työhön.

Kaupallinen koulutus yhdistettynä radiotoimittajan opintoihin avasi ovet radioon myyntipuolelle. Sain osallistua myös ohjelmien suunnitteluun ja tekemiseen.

Tuli lastenteon aika ja sain kahden vuoden välein kaksi ihanaa tytärtä. Kotona vietettyjen vuosien aikana muistin taas päämääräni ja jatkoin journalismin opiskelua iltaisin ja erilaisilla kursseilla.

Vuonna 2012 aloitin juttujen myymisen toimituksiin. Juttumyynti lähti heti sujumaan ja innostus tekemiseen kasvoi. Pian pääsin paikalliseen sanomalehteen kesätoimittajaksi, jossa vierähtikin yhteen putkeen seuraavakin kesä. Kaikkein eniten olen oppinut tekemällä käytännön työtä eläväisessä sanomalehden toimituksessa.

Takana on satoja kohtaamisia ihmisten kanssa, koskettavia tarinoita, kuin myös kiirettä ja tiukkoja deadlineja. Joka päivä opin uutta ja olen kiitollinen, että saan tehdä työtä jota rakastan.